Luonnonsilkki



 Ominaisuudet

 
kevyttä, pehmeää ja hengittävää
tasaa hyvin lämpöä: viileällä lämmin ja lämpimällä vilpoinen
sileä ja litteä kuitu sopii herkimmällekin iholle
imee kosteutta tuntumatta märältä
neutraloi hajuja
koostuu samoista ainesosista kuin ihmisen ihokin hoitaen herkkää  ja ärtynyttä ihoa
tarjoaa hyvän lämmönsuojan, eristää lämpöä viisinkertaisesti puuvillaan nähden  sopii hyvin  allergikoille ja reumaatikoille 


Silkki on kuten villakin proteiinikuitu, ja sisältää samoja ainesosia kuin ihmisen hiukset ja iho. Sentakia silkki- ja silkkivilla-asuja tulisi hoitaa kuin omia hiuksia.  Silkkiä ei tulisi pestä entsyymejä sisältävällä pesuaineella, sillä entsyymit syövät silkkiä ja siihen ilmestyy pieniä reikiä. Silkki pitää tuuletuksesta, älä kuitenkaan jätä vaatetta pitkäksi aikaa odottamaan pesua.

Alkuperä

Maailmassa on useita kymmeniä perhoslajeja, joiden toukat kehräävät silkkiä. Ylivoimaisesti tärkein on mulperiperhonen (Bombyx mori), joka on saanut nimensä siitä, että sen toukat syövät vain valkoisen mulperipuun (Morus alba) lehtiä. Ruskovillan silkki on mulperisilkkiä. Se on kehrätty silkkikotelon pintakerroksesta ja sisimmästä osasta, ja sitä kutsutaan schappe-silkiksi. Silkkilangan kehrää vuonna 1892 perustettu sveitsiläinen perheyritys,  ja sille on myönnetty turvallisen textiilin Öko-Tex Standard 100 sertifikaatti. Silkki neulotaan Suomessa, eikä sitä viimeistellä millään viimeistelyaineilla.

Silkkilangan synty


Silkkiperhosen munista kehittyy pieni toukka, joka käyttää ravinnokseen ainoastaan mulperipuun lehtiä. Noin kuukauden kuluttua munien kuoriutumisesta toukat ovat täysikasvuisia ja valmiita koteloitumaan. Toukat kehräävät suojakseen kotelokopan eli kokongin erittämällä kehruurauhasistaan ympärilleen kahden säikeen muodostamaa hienoa rihmaa. Toukan pää kiertää kahdeksikonmuotoista kehää ja kehrää yhtäjaksoista kuitua kunnes koko toukka on peittynyt. Koko kehruun ajan toukka seuraa auringonvalon suuntaa. Kehruun loppumisen jälkeen toukka kehittyy perhoseksi parissa viikossa. Valmiiksi kehittynyt perhonen erittää entsyymiä, joka liuottaa kokongin seinämän, ja perhonen vapautuu. Silkkiäisperhonen elää ainoastaan lisääntyäkseen. Se ei syö eikä osaa lentää. Uros kuolee pian parittelun jälkeen, naaras 1-4 vuorokauden kuluttua, eli munittuaan ensin noin 500 munaa.
 
Suurin osa kokongeista kerätään talteen, ennen kuin toukat ovat ehtineet kehittyä perhosiksi. Kotelo on pilalla, jos perhonen ehtii liuottaa sen rikki. Kotelot käsitellään kuumalla ilmalla tai höyryllä, jolloin toukat kuolevat. Tämän jälkeen kotelot asetetaan kuumiin vesiastioihin, ja kotelokopan uloin kerros harjataan pois ja sen alta haetaan kestävän kelattavissa olevan silkkisäikeen alkupää, josta kelaaminen aloitetaan. Aivan kotelokopan sisin kerros kerätään uloimman kerroksen tapaan katkokuitukehruuta (Schappe-silkkiä) varten.
 
Silkkiperhosen syntyminen, kehittyminen ja kuoleminen on jatkuvien metamorfoosien alaista. Silkkiperhonen olikin vanhassa Kiinassa kuolemattomuuden symboli, ja senvuoksi sen toukkaa hoidettiin tunnontarkasti tähtitaivaan kosmisten rytmien mukaisesti.